Ohjelmahaku

Taikasaari 2023 ohjelmahaku nyt auki 22.2.2023 saakka!

Toista kertaa järjestettävä Taikasaari-festivaali hakee nyt esiintyjiä. Taikasaari on yhden illan mittainen aikuisten oma elämys Oulun keskustan kupeessa sijaitsevassa tunnelmallisessa Lammassaaressa. Taikasaari on kokonaan anniskelualuetta, eli tapahtuman ikäraja on 18 vuotta. Tapahtuma sai kävijöiltään ensimmäisenä vuonna kutsumanimen "Vähän erilainen festari", ja sitä se todellakin on. 

Ohjelmisto koostui ensimmäisenä vuonna mm. erilaisista tanssiesityksistä, kamppailu-urheilusta, haarniska-asuisista buhurt-taistelijoista, ennustajasta ja muista hahmoista, sanataiteilijasta, kurkkulaulajasta ja tunnelmallisista sekä vauhdikkaista musiikkiartisteista.

Millaista ohjelmasisältöä haetaan?

- Ensisijaisesti paikallista

- Sellaisia, jotka voivat toimia alueella koko illan tai tehdä useita lyhempiä, vaihtelevia esityksiä

- Erikoisia taitoja, komiikkaa, taikuutta, hahmoja, juontajia, tanssijoita, akrobaatteja jne. jne.

- Ei sääarkaa

- Valtavirrasta poikkeavia musiikkiartisteja*

*Taikasaareen ei ensisijaisesti haeta bile- tai coverbändejä, mutta voitte silti lähettää meille esittelyn itsestänne muita tapahtumia ja keikkoja varten osoitteeseen info @ wadessa.fi otsikolla "Esiintyjä".

Taikasaari ei tänäkään vuonna julkaise esiintyjiä ennen tapahtumaa, mutta tällä kertaa haluamme tarjota nouseville tähdille entistä laajemman mahdollisuuden päästä yleisön silmille, joten tulemme raottamaan valintaprosessia sosiaalisessa mediassa. Jos hakija on antanut luvan, saatamme näyttää esimerkiksi promovideoita somessa, jolloin hakija saa näkyvyyttä, tulee valituksi Taikasaaren ohjelmistoon tai ei. Saatamme myös kutsua hakijoita promokeikoille yhteistyökumppaneiden tapahtumiin ennen Taikasaari-festaria.

Taikasaari-festivaalia järjestää oululainen Wadessa Oy, joka järjestää muitakin yleisötapahtumia ja monenlaisia yritysjuhlia ja tilaisuuksia ympäri vuoden. Otamme kaikki hakemukset talteen, ja osaa viime kerralla valitsematta jääneistä olemmekin tilanneet esiintymään muihin tilaisuuksiin.

HAKEMUSLOMAKE TAIKASAARI FESTIVAALILLE

Valinnat tehdään ke 5.4.2023 mennessä ja kaikille hakijoille ilmoitetaan päätöksestä.