Vuoden 2022 Taikasaaren kävijäkyselyn poimintoja:
"Somistus ja valaistus illan pimetessä. Nikamat Metsälavalla, vitsi mikä tunnelma! Tähtimoottori! HÄMY! Ei jonoja"
"Plussaa K-18. Ei örvellystä tai nujakointia. Ei jonoja, siisti ympäristö ja ystävällinen henkilökunta. Jäi vaan olo että pakko saada lisää."
"Valaistus oli kaunis. Pidin myös siitä että esityksiä oli monenlaisia, ei pelkästään musiikkia, vaan muutakin taidetta."
"Bajamajoja oli tarpeeksi, ympäristö oli siisti ja selkeästi järjestelty, siellä pystyi kulkemaan väljästikin, järjestyksenvalvojia oli sopivasti enkä nähnyt yhtään tilannetta joka olisi vähentänyt turvallisuudentunnettani."
"Kaikenkaikkiaan onnittelen järjestäjiä upeasta tapahtumasta! Ensimmäiseksi kerraksi olitte ottaneet hyvin kaiken oleellisen huomioon ja tapahtuma eteni erittäin rennosti ja sujuvasti. Esiintyjät olivat erinomaisia ja lavasijoitukseltaan hyvin valikoituja. Ensi vuonna ehdottomasti taas mukana :)"
"Ihana festivaali, ihana idea! Odotamme ensi vuodelle jotakin vähintään yhtä mystistä, ellei jopa vielä hieman enemmänkin..."
VIIMEISET LIPUT MYYNNISSÄ NYT!
Porukka & Kaverille kans-liput loppuunmyyty.
Peruslippuja vielä jäljellä.
(Hintoihin lisätään Lippu.fi palvelumaksut)
Pääsylippu 47,30€
Kaverille kans -lippu (2 hlö) (Loppuunmyyty!)
Porukkalippu (4 hlö) (Loppuunmyyty!)
HOX! Festivaali on kokonaisuudessaan K-18
Infoa osallistujille tästä


















Kuvagalleria
-
Kuva: Riika Lantto
-
Kuva: Riika Lantto
-
Kuva: Riika Lantto
-
Saagasi Events. Kuva: Riika Lantto
-
Kuva: Riika Lantto
-
Anna & Nikolas, Wadessa Oy. Kuva: Riika Lantto
-
Saagasi Events. Kuva: Riika Lantto
-
Kuva: Riika Lantto
-
Saagasi Events. Kuva: Riika Lantto
-
Saagasi Events. Kuva: Riika Lantto
-
Saagasi Events. Kuva: Riika Lantto
-
TROUBLE Dance Crew. Kuva: Riika Lantto
-
TROUBLE Dance Crew. Kuva: Riika Lantto
-
Kuva: Riika Lantto
-
Saagasi Events. Kuva: Riika Lantto
-
Saagasi Events. Kuva: Riika Lantto
-
Saagasi Events. Kuva: Riika Lantto
-
Saagasi Events. Kuva: Riika Lantto
-
Saagasi Events. Kuva: Riika Lantto
-
Kuva: Riika Lantto
-
Rommakko. Kuva: Riika Lantto
-
Rommakko. Kuva: Riika Lantto
-
Rommakko. Kuva: Riika Lantto
-
Saagasi Events. Kuva: Riika Lantto
-
Oulun ITF Taekwon-do. Kuva: Riika Lantto
-
Oulun ITF Taekwon-do. Kuva: Riika Lantto
-
Oulun ITF Taekwon-do. Kuva: Riika Lantto
-
Lajune Spoken. Kuva: Riika Lantto
-
Lajune Spoken. Kuva: Riika Lantto
-
Lajune Spoken. Kuva: Riika Lantto
-
Nikamat. Kuva: Riika Lantto
-
Nikamat. Kuva: Riika Lantto
-
Kuva: Riika Lantto
-
Kuva: Riika Lantto
-
Mara Mäntyniemi. Kuva: Riika Lantto
-
Petri Lusikka. Kuva: Riika Lantto
-
Kuva: Riika Lantto
-
Kuva: Riika Lantto
-
Lalalow. Kuva: Riika Lantto
-
Kuva: Riika Lantto
-
TROUBLE Dance Crew. Kuva: Riika Lantto
-
TROUBLE Dance Crew. Kuva: Riika Lantto
-
Peltokurki. Kuva: Riika Lantto
-
Peltokurki. Kuva: Riika Lantto
-
Peltokurki. Kuva: Riika Lantto
-
Peltokurki. Kuva: Riika Lantto
-
Peltokurki. Kuva: Riika Lantto
-
Peltokurki. Kuva: Riika Lantto
-
Peltokurki. Kuva: Riika Lantto
-
Kuva: Riika Lantto
-
Kuva: Riika Lantto
-
Kuva: Riika Lantto
-
Kuva: Riika Lantto
-
Kuva: Riika Lantto
-
Kuva: Riika Lantto
-
Kuva: Riika Lantto
-
Kuva: Riika Lantto
-
Kuva: Riika Lantto
-
Kuva: Riika Lantto
-
Kuva: Riika Lantto
-
HÄMY. Kuva: Riika Lantto
-
HÄMY. Kuva: Riika Lantto
-
HÄMY. Kuva: Riika Lantto
-
Uleåborg Fighting Cocks Ry. Kuva: Riika Lantto
-
Uleåborg Fighting Cocks Ry. Kuva: Riika Lantto
-
Uleåborg Fighting Cocks Ry. Kuva: Riika Lantto
-
Uleåborg Fighting Cocks Ry. Kuva: Riika Lantto
-
Havina. Kuva: Riika Lantto
-
Havina. Kuva: Riika Lantto
-
Tähtimoottori. Kuva: Riika Lantto
-
Yasmine Ry. Kuva: Riika Lantto
-
Yasmine Ry. Kuva: Riika Lantto
-
Yasmine Ry. Kuva: Riika Lantto
-
Yasmine Ry. Kuva: Riika Lantto
-
Yasmine Ry. Kuva: Riika Lantto
-
Yasmine Ry. Kuva: Riika Lantto
-
Mikko Ilmari. Kuva: Riika Lantto
-
Mikko Ilmari. Kuva: Riika Lantto
-
Mikko Ilmari. Kuva: Riika Lantto
-
Mikko Ilmari. Kuva: Riika Lantto
-
Mikko Ilmari. Kuva: Riika Lantto
-
Mikko Ilmari. Kuva: Riika Lantto